maanantai 24. tammikuuta 2011

Määrittelydokumentin (v.1.0) esittely

Kiitos hyvistä kommenteista ja mielenkiintoista keskusteluista ja palautteista!

Olemme viimeviikkoina työstäneet määrittelydokumenttia eteenpäin hyödyntäen lähettämiänne kommentteja mm. palvelun sisällön osalta. Lisäksi Antti Poikola ja Janne Nurminen HILA Open Oy:stä ovat avustaneet meitä laatimalla selvityksen palvelun teknisistä ja toiminnallisista tarpeista. Heidän kanssaan tehdyn yhteistyön tarkoituksena on ollut hyödyntää Antin ja Jannen Fillarikanava-hankkeesta keräämiään kokemuksiaan ja heidän laajaa kontaktiverkostoaan nyt toteutettavan palvelun suunnittelussa sekä luoda pohjaa yhteistyölle jatkossa. Ohessa sekä määrittely v.1.0 että HILA Open Oy:n laatima selvitys.

maarittely_v1_0.pdf
HILA_Open_selvitys_20110114.pdf

Olemme päättäneet järjestää nyt tehostetun kommenttikierroksen määrittelydokumentissa esitetyistä asioista, koska kaikkien ominaisuuksien kommentointi ei yhden blogipostauksen yhteydessä ole kovin kätevää ja koska määrittelydokumenttiversioiden aiempiin blogipostauksiin on tullut vain muutamia kommentteja. Näin on helpompi keskittyä muutaman ominaisuuden kommentointiin kerralla.

Tätä tehostettua kommenttikierrosta varten julkaisemme blogipostausten sarjan määrittelydokumentin eri osioihin/ palvelun eri toimintoihin liittyen seuraavasti:
  • keskiviikkona 26.1. merkintöjen luokittelu ja uuden merkinnän lisääminen
  • torstaina 27.1. merkintöjen selaus ja haku
  • perjantaina 28.1. kuvat, linkit ja keskustelu
  • maanantaina 31.1. kirjautuminen ja profiili
  • tiistaina 1.2. merkintöjen arviointi ja jakaminen
  • maanantaina 7.2. kooste saaduista kommenteista

Kommentointiaikaa on perjantaihin 4.2. asti, johon mennessä saadut kommentit ehdimme vielä huomioida palvelun pilotin toteutuksessa.

Tarkoituksenamme on saada kattavasti kommentteja erityisesti pääkaupunkiseuudun, Tampereen ja Lahden pyöräilijöiltä. Kuten jo hankkeen alkuvaiheessakin, lähestymme nyt paikallisia pyöräilyjärjestöjä sekä pyöräaiheisten internetsivustojen/facebook-ryhmien ylläpitäjiä, mutta toivoisimme myös teidän välittävän viestiä edelleen tuntemillenne pyöräilystä kiinnostuneille henkilöille ja tahoille.

9 kommenttia:

  1. Hei,
    olisiko palvelussa mahdollista käyttää merkintöjä hakukriteerinä reittihaussa siten, että voisi hakea reittiä jolla esim ei ole tietöitä / vaaran paikkoja? Olen itse kokenut HSL:n reittipalvelun ajoittain hankalaksi siksi, että reittivaihtoehtoja on huomattava määrä ja palvelu tuntuisi optimoivan yleensä suhteellisen huonosti minun kriteereihini nähden. Olen lähinnä työmatka- yms hyötymatkapyöräilijä ja täten etsin ensisijaisesti hyviä reittejä pisteestä A pisteeseen B ja toivoisin enemmän "optimointikriteereitä" hakuun kuin mitä HSL palvelu on tarjonnut (en ole käyttänyt ko. palvelua hetkeen joten jos on kovasti parantunut niin palaute on aiheeton..).

    VastaaPoista
  2. Tuo reittiluokka "Arkireitit" on kuvauksen perusteella aivan selkeä, mutta olisiko mahdollista miettiä sille uutta nimeä? Siis sellaista, jossa tulisi ilmi se, että reitti on nopein mahdollinen paikasta toiseen siirtymiseen (=työmatkapyöräily). Tuo "arki" sanana viittaa niin moneen asiaan... Olisiko "Nopeat reitit" tai joku muu vastaava parempi?

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sami ehdotuksesta!

    Tämän päiväisessä juuri lisäämässäni postauksessa keskitytään tarkemmin merkintöjen luokitteluun. Ajatuksena luokittelussa on, että sekä paikkoja että reittejä olisi viisi pääluokkaa, joissa voisi sitten kussakin olla muutama alakategoria tarpeen mukaan. Tavoitteena on pitää pääluokkien määrä rajallisena, mutta toisaalta tietyn pääluokan alle voisi myöhemmin tarvittaessa helposti lisätä uusia alakategorioita, jos ja kun sellaisille syntyy tarvetta.

    Kirjasin postauksen tekstiin määrittelydokumentissa esitetystä reittien luokittelusta poikkeavan ehdotuksen reittien pääluokitteluksi. Yhden pääluokan nimesin sujuviksi arkireiteiksi, jonka alakategoriana työmatkareitit voisivat olla.

    Tuleeko mieleen muita alakategorioita "sujuvat arkireitit"-luokkaan? Vai pitäisikö nopeiden työmatkatyyppisten reittien olla oma pääluokka?

    Hyviä ja kuvaavia luokkien nimiä kannattaa vielä ehdottaa!

    VastaaPoista
  4. Minä en näe oikein onko tarvetta eritellä työmatkareittejä muista arkireiteistä. Tärkeintä lienee sujuva, nopea liikkuminen, ei matkan tarkoitus. Se mikä on minulle työmatka, voi olla toiselle matka uimahallille tai kauppaan.

    VastaaPoista
  5. Työmatkareittejä ei varmaankaan kannata eritellä omaksi pääluokakseen, mutta Arkireittien alle se voisi omaksi alaluokakseen tulla. Mutta onko arkireittien parempi nimi sitten "Sujuvat reitit" vai mikä, niin kannattaa kehitellä...

    VastaaPoista
  6. En laittaisi työmatkareittejä omaksi alaluokakseen, sillä mahdollisimman suora ja sujuva matkanteko on tärkeää arkipyöräilyssä aina, ei ainoastaan silloin kun kuljetaan työn ja kodin väliä.

    Opiskelijana en useinkaan polje "työmatkaa" töihin vaan "opiskelumatkaa" yliopistolle - yliopistolla työskenteleville sama reitti on tietysti työmatka.

    Pitäisin siis luokan nimenä yleisesti vain arkireitit, ja kartan kohteista näkee kyllä, mihin ne suuntautuvat (tärkeä kauppakeskus, yliopistokampus, toimistokeskittymä tms.).

    Arki on siinä mielessä hyvä sana nimessä, että ainakin minulla assosioituu johonkin joka on vain pakko hoitaa, oli se sitten erityisen kivaa tai pittoreskia tai ei.

    VastaaPoista
  7. Ihmisille jotka vaan omistaa pyörän ja liikkuisi sillä, arkireitin valintaperusteisiin kuuluu "hikoilua vältellen".

    VastaaPoista
  8. Näin ohjelmistomäärittelyjä työkseni tekevänä minua jäi hiukan vaivaamaan, että tästä puuttuu kokonaan varsinainen requirement analysis. Siis sen kuvaaminen, mitä käyttäjät haluavat ja mihin he pyrkivät palvelua käyttäessään. Eli ohkelmistolle asetetut vaatimukset. Nykyinen dokumentti pikemminkin kuvaa, että tämmönen me ajateltiin tehdä, mutta ei että miksi.

    Seurauksena tästä on vähän vaikea saada otetta siitä, ovatko tehdyt ratkaisut tarkoituksenmukaisia, kun en ole ihan varma, mitä silmällä pitäen ne on suunniteltu.

    Esim. itseänkikin hämäävät nuo "arkireitit". Valittu reitin käsite sopinee hyvin harrastepyöräilyyn, mutta arkipyöräilyssä se on hankalampaa, kun jokaisella on vähän eri kohteet.

    Esimerkiksi minä pyöräilen yleensä Vallilasta töihin Ruoholahden itäpäähän. Mutta jos menisin Ruoholahden länsipäähän, paras reitti olisi aivan eri. Tai jos asuisin 200m pohjoisempana, menisin Sturenkatua enkä hesaria. Näitä "arkireittejä" tulee siis aivan tolkuton määrä, jos kaikki alkavat niitä lisätä. Mutta oliko tämä edes tarkoituksena, vai jokin muu?

    Yksi tapa jäsentää arkirettejä, olisi etukäteen speksata jonkinlaiset pääreitit (ks vaikka http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/05/16/kaupunkifillarin-ehdotus-pyorailyn-paavayliksi/ ), jolloin reitit toimisivat lähinnä tapana luokitella ongelmakohtia ja muita kommentteja. Mutta tällöin taas menetetään käyttäjien mahdollisuus itse syöttää niitä.

    Yksi mitä kannattaa miettiä on myös, kuinka suurelle reittimäärälle palvelua suunnitellaan. jos neliökilometrin alueella kulkee 3 reittiä, on paras UI aika erilainen kuin jos siinä kulkee 300 reittiä.

    VastaaPoista
  9. Otsolla hienoja pointteja! Olisin itsekin kirjoittanut samaa, jos olisin osannut muotoilla noin hyvin.

    Pyöräilyn vahvuus liikennemuotona (en tässä tarkoita urheilu-/harrastusmuotona) on juuri se, että se ei tarvitse erityisiä pääväyliä. Pyörällä pääsee melkein mistä vaan minne vaan, ja optimaalinen reitti riippuu lähtö- ja määräpaikasta ja on vapaasti yksittäisen pyöräilijän valittavissa. Reitit ovat hyvin joustavia, kun yksittäinen pyöräilijä ei vaadi paljoakaan katuinfraa, tasainen tienpinta riittää.

    Siksi itse suhtaudun varautuneesti pyöräilyn pääreittiluokitteluun. Vaikka onkin totta, että joitain sujuvia väyliä pitkin tietyt etapit menevät joustavimmin, tässä pääreittiajattelussa unohdetaan pyöräilyn vahvuus. Vahvuus on se, ettei tarvitse olla "Kehä ykkösiä" tai kokoojakatuja, vaan kukin pyöräilijä lähtee omasta lähtöpisteestään ja voi ajaa itselleen optimaalista reittiä riippumatta siitä, mitä kautta samankin kadun toisesta päästä lähtevä polkija pitää itselleen parhaana ajaa.

    Tässä palvelussakin arkireittien syöttö omalta kotiovelta oman työpaikan ovelle, mahdollisesti lasten päiväkodin kautta, on ehkä epärelevanttia. Pitäisikö käyttäjät ohjeistaa aloittamaan/päättämään reittinsä yleisesti kiinnostavaan pisteeseen?

    Harrastuspyöräilyssä toimivat pyörälenkit tai eniten hyviä maisemia sisältävät retkireitit saattavat olla yksiselitteisempiä kuin ihmisten yksittäiset arkimatkat.

    VastaaPoista