maanantai 16. toukokuuta 2011

Fillaristit-palvelun uudet ominaisuudet



Fillaristit-palveluun on toteutettu muutamien viimeviikkojen aikana useita uusia ominaisuuksia, sivun ulkoasu on muutenkin hieman päivittynyt ja toiminnot ovat täydentyneet.

Viimeisimpänä uutena ominaisuutena olemme vihdoin saaneet käyttöön reittien lisäämismahdollisuuden, eli nyt Fillaristit-palvelussa voi suositella paikkojen lisäksi myös sujuvia ja mielenkiintoisia reittejä. Käy testaamassa reittien lisäämistä ja jaa muille pyöräilijöille parhaat pyöräilyreittivinkkisi!

Muita uusia ominaisuuksia palvelussa ovat kaupunkikohtaiset top-listat (sivun vasen laita), joilta löytyy helposti uusimmat, suosituimmat ja kommentoiduimmat merkinnät. Palveluun on lisätty myös keskusteluosio, jossa voi keskustella mm. palvelun kehittämistarpeista, ja Fillaristit-uutiset, jotka päivittyvät Twitter-sivuilta. Lisäksi merkinnän kuvaukseen voi liittää nyt myös Googlen katunäkymäkuvia.

Fillaristit-palvelulla on yli 250 rekisteröitynyttä käyttäjää ja palveluun on tallennettu jo reilut 200 pyöräilyaiheisia merkintää.

Käy tutustumassa Fillaristit-palvelun uusiin ominaisuuksiin ja
jaa parhaat pyöräilypaikka- ja reittivinkkisi!

Kommentoi Fillaristit-palvelua, anna palautetta ja kerro kehitysideasi!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Fillarimessujen satoa


Palvelun julkaisu ja messuviikonloppu on nyt takana. Messuosastollamme vieraili mukavasti porukkaa ja uusi nettipalvelu näytti kiinnostavan monia pyöräilijöitä. Saimme messuilla myös hyviä kommentteja ja palautetta. Esimerkiksi paikkojen luokittelua on jo tarkistettu messuilla saatujen kommenttien perusteella. Käy vilkaisemassa!
Toivomme myös edelleen kommentteja palveluun liittyen.

Messuosastolla oli myös esillä HSL:n kävelyn ja pyöräilyn reittiopas, johon käyttäjien Fillaristit-palvelussa tallentamat kohteet on linkitetty. Reittiopas siis ehdottaa "parhaan" pyöräreitin käyttäjän antaman lähtöpaikan ja määränpään välille. Käyttäjien lisäämät kohteet saa halutessaan käkyviin kartalle, jolloin voi katsella, millaisia paikkoja muut pyöräilijät ovat merkinneet reitin varrelle tai sen läheisyyteen. Vastaava linkitys on tarkoitus toteuttaa myös Tampereen kevyen liikenteen reittioppaaseen. Käy tutustumassa HSL:n kävelyn ja pyöräilyn reittioppaaseen osoitteessa: pk.hsl.fi.

Messuviikonlopun aikana palveluun rekisteröityi huimat 136 uutta käyttäjää ja ennakkorekisteröityneet mukaan lukien palvelulla on jo yhteensä yli 150 käyttäjää. Messuviikonlopun aikana palveluun rekisteröityneet osallistuivat arvontaan. Arvonta suoritettiin viime perjantaina. Palkintoina arvonnassa oli HSL:n kertakortteja ja Poljin ry:n lahjoittamia pyörätarvikkeita. Kaikkiaan 11 onnekkaalle rekisteröityneelle on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti sähköpostitse. Onnea kaikille voittajille!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Rekisteröidy ja jaa omat pyöräilypaikkasi!

Fillaristit-palvelun ensimmäinen kehitysversio löytyy nyt osoitteesta: www.fillaristit.fi. Aivan kaikkia ominaisuuksia ensimmäiseen kehitysversioon ei ole vielä ehditty toteuttaa, mutta rekisteröityminen sekä paikkojen lisääminen, selaaminen ja kommentointi onnistuu jo.

Käy tutustumassa palveluun, rekisteröidy ja lisää muutama paikka!

13.3. saakka rekisteröityneet osallistuvat arvontaan. Fillaristit.fi on esillä Fillamessuilla Helsingin messukeskuksessa 11.-13.3. Tervetuloa tutustumaan messuosastollemme!

Ja vaikka nyt ollaan siirrytty palvelun suunnitteluvaiheesta toteutukseen ja kohti palvelun pilotointia, blogi pysyy edelleen keskeisenä viestintä- ja kommentointikanavana Pyöräily ja sosiaalinen media -hankkeeseen liittyen. Päivitämme blogia, kun uusia ominaisuuksia valmistuu palveluun testattavaksi tai kun sadan palveluun rekisteröityneen käyttäjän raja rikotaan jne.

Pyöräily ja sosiaalinen media -hankkeeseen kuuluvan puoli vuotta kestävän pilotointivaiheen tarkoituksena on seurata Fillaristit-palvelun käyttöä, kerätä käyttäjien kokemuksia sekä koota kommentteja ja kehittämisideoita jatkoa varten. Eli kommentoikaa palvelua ja sen käyttöä edelleen aktiivisesti täällä blogissa!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Fillaristit.fi

Palvelulle on valittu nimi ja haettu nimeä vastaava verkkotunnus. Palvelun nimeksi tuli nimiäänestyksessäkin menestynyt Fillaristit ja verkkotunnus sen mukaisesti Fillaristit.fi.

Fillaristit löytyy nyt myös Twitteristä ja Facebookista!

Palvelu julkistetaan Fillarimessuilla Helsingin messukeskuksessa 11.3. Tervetuloa tutustumaan Fillaristit.fi-palveluun messuosastollamme!

Palvelua pääsee kommentoimaan ja kokeilemaan blogin kautta ennakkoon ensi viikolla. Ja ajatuksena on, että te ennakkokäyttäjinä pääsette luomaan palveluun sisältöä eli tallentamaan pyöräilyyn liittyvä paikkoja ensi viikon aikana. Näin ollen palvelussa olisi jo sisältöä esiteltävänä messuilla ja houkuttelemassa uusia käyttäjiä kokeilemaan palvelua.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kooste kommenteista

Kiitos kaikille kommenteista!

Tehostettu kommenttikierros tuotti lähes 30 kommenttia, hienoa! Postaussarjan kaksi ensimmäistä postausta saivat aikaan eniten keskustelua. Etenkin merkintöjen luokitteluun liittyviä kommentteja tuli paljon, mutta luokittelulla onkin keskeinen asema palvelussa.

Luokitteluun toivottiin mm. seuraavia paikkakategorioita: nähtävyydet, kulttuuri- ja luontokohteet, evästaukopaikat sekä turvalliset pyöräien pysäköintipaikat. Mielestäni nähtävyydet sekä kulttuuri ja luontokohteet voisivat olla esimerkiksi "kiinnostavat paikat"-pääkategorian alaluokkia. Reittiluokittelun osalta kommenteissa korostui tarve mm. seuraaville luokille: sujuvat ja nopeat arkireitit, talvipyöräilyreitit sekä reikeily- ja matkailureitit. Työmatkareittien erottamista muista arkireiteistä ei pidetty välttämättömänä, myöskään kruisailureitit-kategoriaa ei pidetty erityisen tärkeänä. Lisäksi kommenteissa nousi esille tagit, jolloin yhden merkinnän voisi esimerkiksi "sijoittaa" kahteen eri kategoriaan. Tai toisaalta sana-haulla voisi etsiä merkintöjä niiden kuvauksen tarkempien tietojen perusteella.

Palvelun etusivun kartalla näytettävien merkintöjen osalta kahden saadun kommentin näkemykset poikkesivat toisistaan: joko kaikki esim. alle puoli vuotta vanhat merkinnät kartalla tai tyhjä kartta. Jälkimmäistä perusteltiin kartan zoomaamisen ja liikuttelun helpottamisella/nopeuttamisella. Kartan liikuttelun ja zoomauksen helpous ja nopeus huomioidaan etusivun kartalla näytettäviä tietoja mietittäessä.

Kuvat, linkit ja keskustelu -postaukseen tuli vain yksi kommentti, jossa todettiin, että karttapohjaisena palveluna sen pitäisi keskittyä selkeästi paikka- ja reittimerkintöihin.

Kommenteissa rekisteröitymistä palveluun pidettiin tarpeellisena asiattomien viestien välttämiseksi. Rekisteröitymisen pitäisi olla mahdollista olemassa olevilla Facebook-, Twitter- tai Google-tunnuksilla. Toisaalta eräässä kommentissa nähtiin tarpeellisena mahdollisuus käyttää palvelua myös nimimerkillä.

Tähtiarviointia pidettiin hyödyllisenä, mutta myös käyttäjien kommentteja arvertiin olevan mielenkiintoista luettavaa. Toisaalta alkuperäisen merkinnän kuvauksineen ja arviointeineen pitäisi erottua selvästi, sillä koko keskusteluketjun selaaminen ei ole aina kovin mielekästä. Suosituslinkkiä esimerkiksi Facebookissa pidettiin hyvänä tapana esitellä kavereille mielenkiintoisia paikkoja ja reittejä.

Nettipalvelun toteutus on siis parhaillaan käynnissä, mutta ehdimme vielä huomioida tämän tehostetun kommettikierroksen annin toteutuksessa. Parin viikon kuluttua nettipalvelun ensimmäinen versio tulee tänne blogisivustolle testattavaksi.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Merkintöjen arviointi ja jakaminen



Merkintöjen arviointiin ja jakamiseen liittyvät perustoiminnot on esitetty määrittelydokumentin käyttäliittymäkuvassa numeroin 13 ja 15.

Kohta 13: Merkintöjen arviointi voisi tapahtua peukkujen tai tähtien avulla. Merkintöjä voisi myös hakea arviointien perusteella esimerkiksi suosituimmat merkinnät eri kategorioissa.

Olisiko peukku- tai tähtiarvioinneista mielestäsi hyötyä?
Oletko kättänyt tällaista ominaisuutta muissa palveluissa? Missä palveluissa?

Kohta 15: Käyttäjä voisi lähettää suosituslinkin merkinnästä omalle Facebook- tai Twitter-sivulleen, josta käyttäjän kaverit näkisivät käyttäjän merkinnät ja voisit käydä katsomassa ko. paikan/reitin palvelussa.

Jakaisitko tietoa Facebookiin tai johonkin muuhun sosiaalisen median palveluun? Mihin?

maanantai 31. tammikuuta 2011

Kirjautuminen ja profiili



Kirjautumiseen ja profiiliin liittyvät perustoiminnot on esitetty määrittelydokumentin käyttöliittymäkuvassa numeroin 9-10. 

Kohta 9: Kirjautuminen sisään ja ulos. Palveluun rekisteröitymisen on ajateltu mm. ehkäisevän asiattomien viestien/kuvien lähettämistä. Lisäksi yhteisöllisyyden kannalta on hyvä, että jokaisella käyttäjällä on jonkinlainen identiteetti palvelussa. Rekisteröityneenä käyttäjä voisi käyttää kaikkia palvelun toimintoja.

Miten mieluiten kirjautuisit palveluun? Erillinen käyttäjätunnus ja salasana tätä palvelua varten, Facebook, Twitter, Google, OpenID tai joku muu tapa?

Minkä toimitojen käytön pitäisi olla mahdollista ilman rekisteröitymistä? Mitkä palvelun toiminnot olisivat vain rekisteröityneiden käyttäjien käytössä? Pitäisikö mahdollisesti sallia esimerkiksi merkintöjen lisääminen ja kommentointi myös ilman rekisteröitymistä?

Kohta 10: Käyttäjän oma profiilisivu.Käyttäjätilin avaamisen jälkeen käyttävä voi muokata omia tietojaan erillisellä omalla profiilisivullaan. Profiilisivulla näkyisivät myös käyttäjän tallentamat suosikkipaikat ja -reitit.

Mitä tietoja haluaisit kertoa itsestäsi ja nähdä muista käyttäjistä?
Onko omien suosikkipaikkojen ja -reittien tallentamismahdollisuus mielestäsi tarpeellinen?